ME-jahti

Tähen Toivomus voitti Suurmestaruusajon – Ranch Kelly sivusi absoluuttista Suomen ennätystä

Tähen Toivomus voitti perinteikkään Suurmestaruusajon Mikkelissä historian toiseksi kovimmalla voittoajalla. Hurjassa vauhdissa oli myös Ranch Kelly, joka sivusi tammalähdössä Brad de Veluwen absoluuttista Suomen ennätystä.

Suurmestaruus on St Michel -lauantain perinteikäs suurkilpailu, joka on ajettu vuodesta 1958 lähtien. Juhlavuonna voittajaksi ravasi Henri Bollströmin ajama Tähen Toivomus, joka hallitsi kärkipaikalle edettyään tilannetta varmoin ottein. Sen voittoaika 19,8/1609a on toiseksi kovin voittotulos kisan historiassa. Kilpailuennätyksen 19,5 juoksi Jokivarren Kunkku vuonna 2015.

Tähen Toivomus hyödynsi kovimman vastustajan Välähdyksen alkulaukan ja pääsi etenemään johtopaikalle. Polara taisteli Tähen Toivomuksen rinnalta urheasti, mutta ei kyennyt lopussa ohittamaan 7-vuotiasta Tähen Toivomusta. Polara oli toinen ajalla 19,9 ja kahden edellisvuoden Suurmestari Camri sinnitteli kolmanneksi tuloksella 20,4.

Viime vuonna Suur-Hollola-ajon voittanut Tähen Toivomus on lyönyt tällä kaudella lopullisesti läpi suomenhevoshuipulle, ja siitä on tullut valmentaja Pauli Raivion uran tärkein hevonen.

”Visul oli minulle pitkään se ykkönen, mutta kyllä tämä nyt ajoi ohitse. Tähen Toivomus on vasta seitsemänvuotias ja kehittyy koko ajan. Sillä on vielä monta hyvää vuotta edessä. Kun tätä hommaa on sydämestään tehnyt koko ikänsä ja tällaisen hevosen on saanut, niin kyllä se herkistää. Tässä hommassa on paljon muutakin kuin vain raha”, hankasalmelainen Pauli Raivio herkistyi.

Tähen Toivomus tienasi Suurmestaruusajon voitosta 20 000 euroa. Ori olisi vahva kandidaatti ravikuninkaaksi, mutta Pauli Raivio vielä pohtii, lähteäkö hevosen kanssa mukaan Rovaniemen kuninkuusraveihin. Kilpailuiden ohella Tähen Toivomus on toiminut siitosoriina noin neljällekymmenelle tammalle.

”Morsiamet tämän on virittäneet, ei mies. Se homma on selvästi virkistänyt hevosta. Vähän ajattelin etukäteen, miten koville se ottaa, mutta se olikin päin vastoin”, Raivio lisäsi.

Ranch Kelly pinkoi tammojen uuden Suomen ennätyksen

St Michel -lauantain toinen kirkas tähti oli kotiradan tamma Ranch Kelly, joka teki jo uransa neljännen Suomen ennätyksen. Mäntyharjun terästamma kiri tammalähdön ykköseksi tuloksella 09,7/1609a. Se alitti seitsemällä kymmenyksellä tammojen aiemman SE-ajan ja sivuaa Brad de Veluwen vuonna 2012 juoksemaa absoluuttista Suomen ennätystä.

10-vuotias Ranch Kelly voitti heinäkuun ensimmäinen päivä Suomessa syntyneiden kovimman kilpailun Suur-Hollola-ajon. Voittotahti jatkui kotiradalla ja seuraavaksi tamma tähtää Tukholmassa 14. elokuuta ajettavaan tammojen Euroopan mestaruuteen.

”Ei voi kuin ihastella tätä tammaa. Se on puhjennut kukkaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Oli hienoa voittaa kotiradalla tällainen lähtö. Kelly on saanut myös paljon uusia faneja”, valmentaja Anne Luttinen Mäntyharjulta iloitsi.

Helteisenä St Michel -lauantaina Mikkelin vauhtiraveja seurasi paikan päällä 10 330 henkilöä. Kisat jatkuvat sunnuntaina, jolloin juostaan viikonlopun pääkilpailu St Michel. Voittaja kuittaa 80 000 euron ykköspalkinnon.

Kuvia vapaaseen käyttöön

Lisätietoja:
Kari Tiainen, Mikkelin raviradan toimitusjohtaja
puh. 0500 493 760

ME-jahti