ME-jahti

St Michel-viikonloppu on ovella – huippu-urheilua kahtena päivänä

Heinäkuun perinteinen ravikarnevaali, St Michel, kokoaa huippunimet tulevana viikonloppuna Mikkelin nopealle kaviouralle. Lauantaina ja sunnuntaina ajetaan yhteensä 24 lähtöä sekä neljä ponilähtöä.

Sunnuntain St Michel -ajossa kotiradan tähtitamma Ranch Kelly saa vastaansa ruotsalaisen Makethemarkin ja kotimaan kärkinimet, Chief Orlandon ja Next Directionin. Anne Luttisen valmentama Ranch Kelly on kilpaillut St Michel -viikonloppuna joka kerta vuodesta 2013 lähtien. Piakkoin mammalomalle jäävä tamma osallistuu nyt ensimmäistä kertaa päälähtöön.

Lahden Suur-Hollola-ajossa loppusuoralla laukannut Iivo Niskasen ja Jethro Rostedtin osaomistama Cameron Evo janoaa nyt revanssia tulisella maililla, jonka voittaja palkitaan 80 000 eurolla. Lisäksi Varennen rataennätyksen 1.09,3 alittamisesta on luvassa 10 000 euron bonus. St Michel -ajo ravataan sunnuntain 10. lähtönä klo 16.30.

4-vuotiaiden Eugen Pylvänäisen muistoajon ykkösnimi on voitosta voittoon kulkeva Graceful Swamp. Erkki-Pekka Mäkisen valmentama ori tavoittelee jo yhdeksättä peräkkäistä täysosumaansa ja saatetaan hyvinkin nähdä vuoden kuluttua päälähdössä.

Sunnuntaina mielenkiinto kohdistuu myös 5-vuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-finaaliin, sekä Tammatähteen, jossa haetaan tiukasti asetelmia Lahden elokuun alun kuningatarkilpailuun. St Michel Stayerissä voimia mitataan 3100 metrin matkalla.

Tapahtuma alkaa ponilähdöillä klo 12.00 ja 12.20. Iltapäivän ensimmäinen lähtö on vuorossa klo 13.08.

ME-jahti