ME-jahti

Maailmantähtiä juhlavuoden St Micheliin

17.-18. heinäkuuta Mikkelin huippunopealla uusitulla kaviouralla ravattava St Michel -viikonloppu saattaa olla tänä vuonna normaaliakin hulppeampi tapahtuma, sillä ennätysradan maine on myös maailman tämän hetken ykkösravurin, Face Time Bourbonin, taustajoukkojen tiedossa ja nämä ovat ilmaisseet vahvan kiinnostuksensa saapua heinäkuussa Suomeen.

Ranskalais-italialaisen oriin koko ura on ollut lähestulkoon pelkkää voittokulkua ja se on saalistanut palkintorahoja jo yli 2,8 miljoonaa euroa.

”Jo viime kesänä nopeutensa osoittanut kavioura kiinnostaa laajasti. Hienoa kuulla, että halutaan tulla rikkomaan ennätyksiä juuri Mikkeliin. Voi vain toivoa, että päästään järjestämään normaali St Michel ja päästään pian aloittamaan lipunmyynti 17.-18.7. viikonlopulle”, Mikkelin Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Kari Tiainen sanoo.

St Michel -ajoon ovat tulossa myös viime vuonna rataennätyksellä 1.08,9a kisan voittanut Suomen Next Direction sekä toukokuun lopussa Tukholmassa kovan tuloksen vaativalla juoksulla tehnyt vasta neljävuotias italialainen Bepi Bi. Kilpailun voittajalle on luvassa 80.000 euroa ja uudesta rataennätyksestä lisäksi 10.000 euron bonus.

Lauantaina ajettavassa kylmäveristen Suumestaruusajossa on luvassa maailmanennätysjahti, sillä 20.000 euron ykköspalkinnolla ravattava kisa kuuluu norjalaisen Odd Heraklesin kilpailuohjelmaan. Solvallassa sen kanssa saman huippuajan 1.18,6a ravannut H.V. Tuuri ja alkuvuoden kotimaisia lähtöjä täydellisesti hallinnut Puumalan ori Lissun Eerikki tarjoavat vieraalle kovan haasteen. Legendaarisen Järvsöfaksin ME-tulos 1.17,9a täyttää tänä kesänä jo kuusitoista vuotta. Uudesta ennätyksestä on luvassa voittajalle 10.000 euron bonus.

Huippuviikonlopun ohjelmassa ovat tuttuun tapaan myös neljävuotiaiden lämminveristen Eugen Pylvänäisen muistoajo, viisivuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-finaali sekä Tammatähti-lähdöt molemmille roduille. Kolmella kilometrillä ajettavan St Michel Stayerin ykköspalkinto on nostettu tälle vuodelle 10.000 euroon.

St Michel -viikonlopun kilpailut alkavat molempina päivinä klo 13. Lipunmyynti alkaa, kun viranomaiset linjaavat mahdollisista yleisörajoituksista.

ME-jahti